Kevät tuli ja urheiluhulluus iski. Työpaikan väki sai houkuteltua minut salirinkiin ja nyt yritän pontevasti nostella rautaa kahdesti viikossa. Olen joka paikasta kipeä! Erityisesti selkä on kankeana.
Kevätys vaivaa pupuakin, niin paljon se on kouhottanut viime päivinä. Minun oli taas pestävä se, kun se oli päiväsaikaan loikannut keittiönpöydälle ja kaatanut oliiviöljyt päälleen. Heppu Hepulikanin kanssa ei yksinkertaisesti voi olla tarpeeksi varovainen. Pesemisestä se ei järkyttynyt enää yhtä paljon kuin viimeksi, mutta päätti kesken kaiken hypätä syliini. Tuli sitten pestyä omistaja samalla.
Eilen juhlin kevään tuloa Kalliossa. Onnistuin jostain syystä eksymään ja harhailin yksinäni pitkin Kalliota. Sain seurakseni ontuvan juopon ja olin saada kananmunasta päähäni. Jotkut pellavapäät keksivät nimittäin heitellä parvekkeelta kananmunia ohikulkijoiden päälle. Yhdeltä naiselta olisin pyytänyt vähän opastusta, mutta hän käveli suoraan päälleni ja jatkoi matkaansa kuin ei olisi huomannutkaan. Äkkiseltään Kallio ei vaikuttanut paikalta, josta ihan heti lähtisin etsimään sitä omaa asuntoa.
Postaan tänne myöhemmin kevätkuvia lenkkipolulta, jonne aion suunnistaa juuri nyt.
