Votkaa!

Minulla oli vähän synttärit. Ei ollut tarkoitus juhlia mitenkään suuresti, mutta päädyimme sekalaisen seurakunnan kanssa Lost’n Foundiin. Siellä oli votkaa. Illan päätteeksi yksi kaatui korvallensa, menetti väliaikaisesti kuulon ja joutui sairaalaan, yksi myöhästyi seuraavan päivän Tanskan lennolta, yhdeltä lähti muisti ja kaikki sammuivat. Kaikilla oli kuulemma mukavaa, mutta kukaan ei ollut odottanut ihan sellaista lähtiessään minun synttäreilleni. Vähiten minä itse. Mutta juu, Lostari oli hyvä paikka.