Elämä on iloinen asia

Olen koukussa Idolsiin! Viime kerralla kilpailijat eivät herättäneet minkäänlaisia tuntemuksia, joten toinen kausi jäi katsomatta. Tämä kolmas on kuitenkin korvannut viime vuoden pettymyksen.

Ehdoton suosikkini tänä vuonna on Ruslanas “the Slimy” Kirilkinas! Jonain päivänä aion vielä opetella lausumaan ja kirjoittamaan tuon sukunimen. Tässä vielä tuokiokuvanen Maikkarin Idols-sivustolta.

- Miten voin olla tässä, kun unohdin sanat? Ruslanas kyseli itseltään yllättyneenä kyynelten valuessa pitkin poskipieliä.

On olemassa yksi asia, josta en pidä ollenkaan. Kanin kynsien leikkaaminen.

Ongelmia on kaksi. Ensinnäkin Heppu Hepulius on kuin sähköjänis, kun sen kynsiä yrittää leikata. Sitä täytyy kesyttää ja väsyttää vaikka kuinka kauan, ennen kuin se suvaitsee olla paikallaan. Senkin jälkeen se yrittää tasaisin väliajoin sätkiä muualle. Se on luonteeltaan joskus aivan uskomaton hepulikani.

Toiseksi minulla on fobia. Pelkään kuollakseni osuvani kynsien verisuoniin. Tiedän järjen tasolla, että leikkaan kynsiä liian vähän ja että ne ovat liian pitkät, mutta siitä huolimatta en vaan pysty leikkaamaan enempää. Ajatus verisuoneen osumisesta on ihan liian kamala.

Olen miettinyt, että pitäisi varmaan kiikuttaa Heppu eläinlääkärille ja leikkuuttaa siellä kynnet kunnolla lyhyiksi. Sitten olisi ehkä itselläkin matalampi kynnys ottaa kunnolla pois pituutta. Mutta onkohan vähän noloa viedä terve otus eläinlääkärille vain kynsienleikkuun takia?

“Mun kynsiin et koske, pahis”.

Minä pidän Kemopetrolista. Näin on ollut asian laita jo vuodesta 2000. Jostain syystä en kuitenkaan seitsemään vuoteen onnistunut pääsemään keikalle asti. Viime viikonloppuna asia onneksi korjaantui Virgin Oil Co:n keikalla.

Haluaisin hirmu mielelläni sanoa, että keikka oli unelmien täyttymys ja kerrassaan mahtava kokemus. Tavallaan se olikin, ainakin paikan ilmapiiri oli huikea. Väkeä oli juuri sopivasti ja yleisfiilis oli rento.

Esityksessä kuitenkin häiritsi kaksi asiaa: Ensinnäkään Laura Närhen ääni ei tahtonut kuulua soitinten pauhun ylitse. Hän unohti myös sanat pariin otteeseen. Jälkimmäisen voi antaa anteeksi sillä perusteella, että edellisestä keikasta oli aika kauan.

Mutta että seitsemässä vuodessa ei osata vääntää mikin volumeja kaakkoon, sitä en ymmärrä. Laura Närhen ääni on mielestäni uskomattoman kaunis. Miksi ihmeessä se täytyy piilottaa soitinten taakse niin, että ääni on sitten huudettava väkisin kovemmaksi? En ole muusikko, joten kysynkin viisaammilta: onko siihen jokin syy, että solistin ääni hukutetaan tuolla tavalla, vaikka bändi on muuten ammattitaitoinen?

Alla vielä pieni videopläjäys keikalta. Se on otettu kännykällä, joten laatu ei ole ihan huippuluokkaa, mutta eiköhän sieltä kuitenkin tutut hahmot erotu. Laulu erottuu tuossa paremmin kuin livetilanteessa (matalat äänet ovat tippuneet pois):

Olen vieläkin vilpittömästi sitä mieltä, että Kemopetrol on Suomen paras bändi -tosin levyllä.

Hups, taas vierähti tovi jos toinenkin viimeisimmästä päivityksestä! Nyt tuleekin kerralla enemmän asiaa.

Kuten osa lukijoista tietääkin, pistin urasuunnitelmat uusiksi, lopetin vanhassa työpaikassani ja rupesin tekemään päättötyötäni täysipäiväisesti ainakin vähäksi aikaa. Nyt olen lähinnä etsiskellyt freelancer-nörttikeikkoja ja joitain on jo vireilläkin. Flash+ActionScript näyttäisi työllistävän paremmin kuin peruskoostaminen.

Uuden upean urani kunniaksi -joka odottaa kulman takana, olen päättänyt -päivitin portfolioni uuteen uskoon. Se löytyy täältä:

Klikkaa tästä

Kommentoikaahan, jos löydätte sieltä bugeja tai muuta mainitsemisen arvoista. Niin, ja töitäkin saa toki tarjota :) Viimeinen navigaationappi ja palautesivun kiitossivu ovat vielä viimeistelemättä, joten niitä ei kannata säikähtää. Muutenkin ulkoasua enemmän olen panostanut koostamistekniikkaan. Portfolio on tehty pelkällä CSS:llä ja JavaScriptillä. Ei taulukoita eikä edes muita sivuja paitsi index.html.

Kohta seuraa lisää juttua muista vähemmän nörteistä aiheista :)

En juurikaan seuraile brittisarjoja, mutta yksi oli aikanaan ylitse muiden. Coupling, Paritellen. Onneksi jaksot löytyvät YouTubesta, joten niiden parissa vierähtää näin sairaslomalla tovi jos toinenkin.

Sarjan ehdoton suosikkihahmoni on Jeff. Viimeinen kausi jäi aikoinaan katsomatta, koska Jeffin lähdön jälkeen siinä ei tuntunut olevan enää mitään mieltä.

Alla olevassa pätkässä Jeff tekee tuttavuutta hemaisevan naisen kanssa, josta on aiemmin nähnyt vain toisen säären ja takaraivon.

Täältä löytyy loput.

Minulla oli vähän synttärit. Ei ollut tarkoitus juhlia mitenkään suuresti, mutta päädyimme sekalaisen seurakunnan kanssa Lost’n Foundiin. Siellä oli votkaa. Illan päätteeksi yksi kaatui korvallensa, menetti väliaikaisesti kuulon ja joutui sairaalaan, yksi myöhästyi seuraavan päivän Tanskan lennolta, yhdeltä lähti muisti ja kaikki sammuivat. Kaikilla oli kuulemma mukavaa, mutta kukaan ei ollut odottanut ihan sellaista lähtiessään minun synttäreilleni. Vähiten minä itse. Mutta juu, Lostari oli hyvä paikka.

Jos on tylsää, kannattaa Googlettaa “toteutin unelmani”. Toisten toteutuneita unelmia on piristävää lukea.

Toisaalta olin aika yllättynyt, miten pieniä unelmia suomalaisilla on. Suurin osa haaveili lomamatkasta. Joko suomalaiset ovat niin jalat maan pinnalla, että unelmatkin ovat realistisia, tai sitten ne suurimmat eivät jostain syystä toteudu.

Tästä voit jatkaa suoraan Googlen toteutin unelmani -tuloksiin.

Yle näytti viime yönä loistavan taltioinnin Madonnan heinäkuiselta Lontoon keikalta. Live to Tell -biisi oli kerta kaikkiaan vaikuttava! On hienoa, että edes yksi poppitähti haluaa kertoa muutakin kuin että mulla on peppu ja se heiluu kivasti. Populaarikulttuuri on kuitenkin nyky-yhteiskunnan kulttuurin muodoista vahvin ja vaikutusvaltaisin. Sen ikoneita kuunneltaisiin, jos sanottavaa vain olisi.

Blogini on ollut pitkään jäähyllä. Jos joku on tullut pohtineeksi, onko jotain sattunut, vastaus on kyllä. Viime syksy imi minusta voimat niin pahasti, ettei riittänyt energiaa kirjoittaa tai harrastaa mitään muutakaan. Olen ollut lähinnä haamu itsestäni.

Jouluksi pakkasin kuitenkin tavarat ja karvaiset kaverini autoon ja suuntasin Pohjanmaalle perheeni luo. Siellä tuli katsottua ensimmäistä kertaa kuukausiin kunnolla peiliin. Sitten alkoi itku ja valitus. Voi tavaton, että valitinkin! Minulla on onneksi niin mahtava perhe, että kaikki jaksoivat kuunnella ja neuvoa, vaikka levyni jumahti pahasti päälle. Kotosalla selvisi, että hankalaan tilanteeseen on olemassa ihan mahdottoman yksinkertainen ratkaisu, jota en ole vain tajunnut aiemmin.

Valitettavasti en pysty avautumaan aiheesta vielä enempää, mutta voin ainakin luvata, että blogini tulee taas päivittymään. Kun lupausten makuun päästiin, niin tulkoon samaan kyytiin lupaus uudelle vuodelle:

Vuonna 2007 en aio olla kiltti. En taivu mihinkään, mikä lähtökohtaisesti vituttaa. Katri "Kutri" Mannisella on aina kaikenlaisia teemavuosia, minä voisin aloittaa terveen itsekkyyden kauden. Asialliset hommat hoidetaan, jos ne koskevat omaa ja läheisten hyvinvointia. Muuten ollaan kuin ellun kanat.

Vuodesta 2006 jäi käteen ultimaattinen kiitollisuus siitä, että minulla niin upea perhe ja ihania ihmisiä ympärillä. Ensimmäistä kertaa aikoihin olen ollut tilanteessa, jossa olen ollut olkapään tarpeessa tai huolen aiheena. En vieläkään ole elämäni kunnossa, mutta arvatkaas mitä. Tulen olemaan.