http://piia.blogsome.com/2006/10/13/miksi-elama-on-iloinen-asia/ Tamperelaistuneen tytön elämää eläinkatraan, medianomiopintojen ja asiakaspalvelun sekamelskassa. Sat, 12 Dec 2009 06:37:03 +0000 http://wordpress.org/?v=1.5.1-alpha http://piia.blogsome.com/2006/10/13/miksi-elama-on-iloinen-asia/#comment-40 Fri, 20 Oct 2006 17:10:04 +0100 http://piia.blogsome.com/2006/10/13/miksi-elama-on-iloinen-asia/#comment-40 Mieluummin minäkin autan kuin murehdin itse. Joskus on kyllä kieltämättä vaikea hyväksyä, ettei toisten elämään voi vaikuttaa eikä muuttaa sitä taikaiskusta paremmaksi. Kuunnella onneksi voi ja olla muuten läsnä -ja sehän taitaakin olla tärkeintä. Mieluummin minäkin autan kuin murehdin itse. Joskus on kyllä kieltämättä vaikea hyväksyä, ettei toisten elämään voi vaikuttaa eikä muuttaa sitä taikaiskusta paremmaksi. Kuunnella onneksi voi ja olla muuten läsnä -ja sehän taitaakin olla tärkeintä.

]]> http://piia.blogsome.com/2006/10/13/miksi-elama-on-iloinen-asia/#comment-39 Thu, 19 Oct 2006 21:33:27 +0100 http://piia.blogsome.com/2006/10/13/miksi-elama-on-iloinen-asia/#comment-39 Allekirjoitan jokaisen pointtisi ja myöskin jälkilisäyksen. Se on melko helppoa sinnitellä tämmöisellä suht positiivisella synnynnäisellä asenteella. Uskon vakaasti, että huonon kauden jälkeen seuraa aina parempi, ihana kausi. Ja huonommissakin kausissa on aina paremmat hetkensä. Mutta mitäs kun tuttavapiirissä on pari noita masennukseen todella sairastuneita. Miten heitä auttaa? Muuta kuin itse vaan ottamalla sitkeästi yhteyttä, pysymällä mukana, vaikka se tuntuisi miten turhalta. Se on joskus todella vaikeaa ja uuvuttavaa. Pitää vaan jaksaa ja pysyä "iloisena". Omalla märehtimisellä ei ainakaan ketään auta. Ja noh, mieluummin autan kuin märehdin. Allekirjoitan jokaisen pointtisi ja myöskin jälkilisäyksen. Se on melko helppoa sinnitellä tämmöisellä suht positiivisella synnynnäisellä asenteella. Uskon vakaasti, että huonon kauden jälkeen seuraa aina parempi, ihana kausi. Ja huonommissakin kausissa on aina paremmat hetkensä. Mutta mitäs kun tuttavapiirissä on pari noita masennukseen todella sairastuneita. Miten heitä auttaa? Muuta kuin itse vaan ottamalla sitkeästi yhteyttä, pysymällä mukana, vaikka se tuntuisi miten turhalta. Se on joskus todella vaikeaa ja uuvuttavaa. Pitää vaan jaksaa ja pysyä “iloisena”. Omalla märehtimisellä ei ainakaan ketään auta. Ja noh, mieluummin autan kuin märehdin.

]]>