Viihdetorstai: Hollywood-tähtien uusi kokaiini
Perez Hiltonin blogissa oli taas mielenkiintoinen skandaalinpoikanen alullaan. Ex-malli Liz Jones on avautunut Daily Mailin sivuilla Hollywoodin laihdutusbuumista ja kaikista niistä kielletyistä keinoista, joilla sairaalloiseen alipainoon pyritään. Jones kohdistaa syyttävän sormen muun muassa erästä julkkistailistia kohti, jonka asiakkaat ovat tunnettuja laihasta olemuksestaan. Stylistin suosio johtuu mallin mukaan hyvin pitkälti siitä, että hän toimii samalla asiakkaidensa huumediilerinä.
Hollywoodissa kokaiini on jo menneen talven lumia. Sen sijaan jokainen linjoistaan huolehtiva julkimo on vähintään kuullut aineesta nimeltä "crystal meth" (en tiedä suomalaista nimeä). Se on alun perin adhd:n hoitoon tarkoitettu lääke, joka poistaa näläntunteen. Lääke aiheuttaa samalla riippuvuutta ja vakavia terveyshaittoja, mutta epätoivoiset tähtöset ottavat mieluummin riskin kuin lihovat.
Anonyymiksi jäänyt julkkisstailisti ei Perez Hiltonin mukaan oikein voi olla kukaan muu kuin 25-tuuman farkkuihin itsekin mahtuva Rachel Zoe, jonka luomukset Nicole Richie, Mischa Barton ja Lindsay Lohan ovat kohauttaneet alipainollaan kerran jos toisenkin.
Onneksi en asu Hollywoodissa. Rajattomasta auringonpaisteesta ja maallisesta mammonasta huolimatta elämä siellä vaikuttaa aika surulliselta.


omg, they look horrible like that ;(
Comment by me — April 28, 2007 @ 8:17 pm
oigan bien taradas del demonio ustedes son mas bonitas q paris hilton bueno lo eran antes de esto por q ahora son un asco , dan miedo , por favor engorden para q paris hilton vea la competencia q ustdes ” ¿¿¿¿ya maltidas perras?????¿¿¿¡¡¡¡¡¡¡¡”
Comment by alesita — May 5, 2007 @ 11:12 pm
Tuo “crystal meth” on siis metamfetamiini, joka on jenkeissä suosituin huume, kovan vaikutuksen ja halvan hinnan vuoksi
Comment by ana — May 29, 2007 @ 10:33 am