Kävin eilen lähikaupassa, jonne oli palkattu uusi myyjä. Kiukkuinen nuori mies paiskoi tavaroita liukuhihnan päästä toiseen ja toivotti ilmeellään asiakkaat hornan tuuttiin. Kaikista ikävimmän kohtalon koki edessäni kassalla asioiva laitapuolen kulkija. Hän osti leipää ja maitoa ja maksoi ostoksensa pienillä kolikoilla. Kassamies karjaisi, eikö muka ole suurempia rahoja, vaikka asiakkaasta näki jo kauas, ettei takuulla ole. Kun mies teki lähtöä, myyjä karjaisi niin kovaa kuin kurkusta lähti, että kymmenen senttiä puuttuu, nyt et mene minnekään. Kaiken kukkuraksi kassapoika oli väärässä.
Ymmärrän kyllä, että kassatyö on raskasta etenkin lauantai-iltaisin. Olen kuitenkin ollut asiakaspalvelijana jo pari vuotta enkä muista, että olisin ollut lähelläkään vastaavaa vimmaa ilkeillä asiakkaille. Vaikka joistain laitapuolen kulkijoista saattaa olla riesaa kaupoissa, lähtökohtaisesti heitä ei kuitenkaan pitäisi kohdella kuin kakkosluokan kansalaisia. Eilinen asiakaskin oli kaikin puolin kohtelias ja asiallinen, vaikka rahat eivät uusiin vaatteisiin ja shampooseen riitäkään.
Onneksi kyseisen kaupan kassat työskentelevät ikkunan takana, joten voin äänestää jaloillani. Jatkossa kierrän kaupan kaukaa, jos näen kassapojan selän edes vilaukselta.

Voi kamala…
Eipä ollut kassa oikealla alallaan… =/
Comment by Hallatar — April 10, 2006 @ 6:51 am
Eipä kokenutta kulkijaa varmaan kovinkaan paljon hetkauta nuoren ja mitättömän kassan kiukuttelut. On varmaan tullut elämässä vastaan monta pahempaa vastoinkäymistä. Pahaa tuo kassa-Neiti itselleen vaan teki.
Comment by James — April 12, 2006 @ 1:07 pm