Yleistä höpinääMarch 26, 2006 2:33 pm

Olipa tänään upea ilma! Lähdin jäälle nauttimaan auringosta ja hömpötin vahingossa Epilään asti keskustasta. Siitä tuli sitten kaikkinensa parin tunnin lenkki. Oli mukavaa viipottaa hienoissa maisemissa, kun aurinko lämmitti ja soitin oli täpötäynnä loistavaa musiikkia.

Eilen oli myös erittäin hyvät bileet: tuttua, mukavaa porukkaa ja hyvää musiikkia. Minusta otettiin kuva, jossa näytin pitkältä. Toivottavasti saan kuvan vielä haltuuni, jotta voin julkistaa moisen ihmeen myös blogissa.

 

EläinasiaaMarch 24, 2006 3:22 pm

Töissä oli taas raskas päivä. Pidin kahdeksan tunnin aikana yhden vartin mittaisen tauon. Alkaa motivaatio käymään vähiin tuossa paikassa.

Onneksi on nuo eläinkaverit! Työahdistus unohtui kokonaan, kun tulin kotiin ja Heppu Hepulius pomppi vastaan. Sillä oli tänään tulikoe: pidin sitä ensimmäistä kertaa vapaana kokopitkän työpäivän. Hyvin meni. Se ei ollut käynyt missään kielletyssä paikassa (sohva tai sänky), ei ollut pissinyt asiattomiin paikkoihin eikä tuhonnut mitään. Olen pikku pupusestani hirveän ylpeä. Jos kaikki menee hyvin, ensi viikosta alkaen pidän sitä vapaana myös yöt.

Musti tuli eilen mökistään jo kahdeksalta illalla (nykyisin liikkuu yleensä vain aamuyöllä) tervehtimään. Katsoa tapitti pienillä silmillään ja tuntui sanovan, että nyt olisi lenkin aika. Niinpä vein sen keittiöön, siivoilin häkkiä ja annoin sen seikkailla mielipiilossaan uunin takana. Tunnin kuluttua Musti oli jo niin väsynyt, että nostin sen ihan käsin takaisin häkkiin eikä sillä ollut mitään vastaansanomista. Näin vanhemmiten se tullut mahdottoman kesyksi (mikä toki viittaa myös siihen, että se on niin vanha, ettei jaksa enää vastustellakaan).

Kun tietää, ettei Mustilla enää ole paljoa aikaa, sen kanssa on aina vähän tunteet pinnassa. Yritän pitää siitä niin hyvää huolta kuin ikinä mahdollista. On se kuitenkin niin hyvä hamsteri, että ansaitsee parhaat mahdolliset eläkepäivät. 

Tässä vielä pikkusiskoni ottama tuore kuva Hepusta: 

 Heppu suosikkityynynsä kimpussa

 

Yleistä höpinääMarch 23, 2006 10:29 pm

Aiemmat tekstini katosivat bittiavaruuteen, kun kyllästyin säätämään vanhaa leiskaa. Nyt olis sitten kokonaan uusien kujeiden aika.

Paasaan kuitenkin vanhasta aiheesta, nimittäin naisten ulkonäköpaineista. Katsoin äsken Maikkarilta dokumentin, jossa kerrottiin brasilialaisista naisista. Dokkarin mukaan brasilialaiset tekevät kaikkensa ollakseen kauniita, koska se on ainoa tapa edetä elämässä. Uusi kauneusihanne on länsimaista levinnyt aliravitun naisen malli.

Olen motkottanut tästä kyllä aiemminkin, mutta aihe ahdistaa minua. Olen tiettyyn pisteeseen asti turhamainen itsekin, mutta rajansa kaikella. Ollaanko tässä tipahtamassa tasa-arvossa valovuosia taaksepäin? Jos naisten ensiarvoiseksi tehtäväksi asetetaan nukelta näyttäminen, siinähän sitten juostaankin juoksumatolla lopun elämämme ajan. Ei muuta ennätä tekemäänkään.

Kun persoona ja menestys rakentuu ulkonäön ympärille, mitä annettavaa enää on kauniin kuoren lisäksi? Mitä jää käteen, kun ulkonäkö aikanaan rapistuu? Lähteekö se vaivalla hankittu, pintaa palvova mies nuoremman matkaan, potkaistaanko töistä pellolle, miten tulee itsensä kanssa toimeen? Miten käy naisille, jotka haluaisivat kehittää muita puoliaan?

En paasaisi brasilialaisista, jos ei Suomessa olisi havaittavissa samaa ilmiötä. Minusta ainakin tuntuu äärimmäisen ikävältä ajatella, että pitäisi kaikki vapaa-aikansa hölkätä kuntosaleilla tai lenkkipoluilla. Onhan se mukavaa pari kertaa viikossa, mutta lopun aikaa minä hitto soikoon istun koneella ja nörttäilen. Sittenpä voin vanhana mummona koodata nuoret pojanjuipit suohon ja nauraa synkkää naurua.

Ihquu olla kaikist nätein!

Yleistä höpinää 7:14 pm

Nyt alkoi koko blogihässäkkä kokonaan alusta. Tällä hetkellä päivittelen sivuston ulkoasua ja sisältöä, joten haamupäivityksiä saattaa putkahtaa näkyviin.